Our Story
Tarkoituksenani on tehdä esineitä joilla on tarkoitus, jotka kestävät m***a sukupolvea käyttöä ja ohimeneviä trendejä.
Jos esineen tekeminen vaatii puun kaatamisen, ainoa tapa kunnioittaa sitä on täyttää yllä mainitsemani missio.
Jotta touhu olisi kestävällä pohjalla, on pidettävä jo valmistetut huonekalut ja asiat käyttökelpoisina niin kauan kuin mahdollista. Tämä pitää myös sen mittaamattoman tarinoiden ja tunteiden arvon sukupolvelta toiselle. Eli, huonekalujen tekemisen lisäksi korjaan, entisöin ja uusiokäytän käyttökelpoiseksi kaikenlaista, pääosin kuitenkin huonekaluja kunnioittaen niiden historiaa.
Huonekalut ja esineet valmistetaan niillä materiaaleilla, menetelmillä ja tekniikoilla, jotka soveltuvat parhaiten asiakkaan esittämän ongelman ratkaisemiseen, oli kyseessä sitten keskiaikaisen huonekalun uustuotanto tai yksinkertainen puulaatikko.
Asiat tehdään tarkkaan valitusta puusta, käyttäen metallia ja lasia tarpeen mukaan tai sitten kierrättämällä jotain vanhaa uuteen tarkoitukseen.
Puu valitaan ensisijaisesti periaatteella:"Tiedän mistä, miten ja kenen toimesta tämä on kaadettu." Tällä pyrin varmistamaan, että verstaalleni päätyvä puutavara, muodossa missä hyvänsä, on kaadettu vastuullisesti ja että jokainen henkilö, joka on osallistunut sen matkaan metsästä verstaalleni, on saanut korvauksen työstään. Täten käytän eksoottisia puulajeja vain jos se on vanhaa puuta.
Verstaani on Riihimäellä, m***a rahaa vastaan toimitan ja asennan tekemäni kalusteet melkein minne tahansa.
Toimitusaika on projektista riippuvainen, tyypillisesti 4-8 viikkoa. Yksittäiset, täällä myyntiin ilmoitetut huonekalut tai esineet voin toimittaa 3-5 vuorokaudenn sisällä vahvistuksesta.
Yksityishenkilö tai yrittäjä, kun kerta luit tänne asti, niin ota yhteyttä mikäli on kalustuspulma. Parhaiten minut tavoitat pikaviestinappulan välityksellä tai sähköpostilla.
Pitäisikö tässä sitten jotain kertoa itse tekijästä: insinööri ja puuseppä jolla on kokemusta siitä kun tehdään tuhansittain mäntyhuonekaluja ruotsalaiselle firmalle, siitä kun tehdään perinteisillä liitoksilla ja perinteisillä työkaluilla jotain ainutlaatuista ja aika monesta puusepänhommasta näiden ääripäiden väliltä. Vasara pysyy yleensä oikein päin käsissä.