Porvoon Vaihtokaluste Oy

Porvoon Vaihtokaluste Oy Huonekalujen vähittäismyyntiä harjoittava porvoolainen perheyritys. Tommi Tuominen hoitaa myynnin lisäksi yrityksemme markkinoinnin sekä verkon ylläpidon.

Porvoon Vaihtokaluste Oy on porvoolainen perheyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1975 lähtien. Yrityksen perustajat, kauppiaspariskunta Raimo ja Aila Saranpää, tekivät vuosi kymmenten ajan huonekalukauppaa luoden kestävän ja hyvän pohjan toiminnalle. Sukupolvenvaihdos tapahtui vuoden 2009 toukokuussa, jolloin Raimon ja Ailan tytär Elina Tuominen miehensä Kari Tuomisen kanssa ottivat vetovastuun

toiminnasta. Porvoon Vaihtokaluste Oy:n myymälässä palvelevat kauppiaspariskunnan lisäksi pitkäaikaiset ammattilaiset Pekka Tuupanen ja Jukka Monthan, jotka ovat olleet huonekalualalla yli 20 vuotta. Hyvän palvelun takuuna kuljetuspuolella toimii Kimmo Jormanainen. Porvoon Vaihtokaluste Oy luottaa tulevaisuuteen. Tavoitteena on työllistää jatkossakin nykyiset, osaavat työntekijät, kehittäen yrityksen toimintaa ja näin jatkaa menestyksekkäästi perinteikkään porvoolaisen perheyrityksen toimintaa. Toivomme Sinun löytävän pitkäikäisiä ja kohtuuhintaisia sisustusratkaisuja kotisi viihtymiseen ja säilytystarpeisiin. Myymälässämme on esillä mm. sohvaryhmiä, sänkyjä, ruokailuryhmiä, mattoja, valaisimia, hyllystöjä. Tarjoamme asiakkaillemme kotiinkuljetuksen, kokoamispalvelun sekä vanhojen kalusteiden poisviennin sekä kierrätyksen. Autamme mielellämme Sinua niin sopivien huonekalujen valinnassa ja niiden sijoittelussa, sisustusvärimaailman ja oikean tyylin ja materiaalien valitsemisessa.

Helatorstaina 14.5 olemme suljettu ☀️Tänään normaalisti 18 saakka 😏
13/05/2026

Helatorstaina 14.5 olemme suljettu ☀️
Tänään normaalisti 18 saakka 😏

Hei huomenna grillataan kesäpihan virallisissa avajaisissa ! 🎉🌿☀️Tervetuloa! 😎
07/05/2026

Hei huomenna grillataan kesäpihan virallisissa avajaisissa ! 🎉🌿☀️
Tervetuloa! 😎

☀️  Aurinko paistaa🐦  Linnut laulaa 🌿 Kesäpiha aukeaa 🔥  Grilli sauhuaaLämpimästi tervetuloa pe 8.5 - la 9.5 avajaisiin!
05/05/2026

☀️ Aurinko paistaa
🐦 Linnut laulaa
🌿 Kesäpiha aukeaa
🔥 Grilli sauhuaa
Lämpimästi tervetuloa pe 8.5 - la 9.5 avajaisiin!

Vappu meni, m***a kesä on onneksi vasta alussa! 🌸Näin maanantaina meillä jatkuu kesäpihan rakennus, tänä vuonna entistä ...
04/05/2026

Vappu meni, m***a kesä on onneksi vasta alussa! 🌸
Näin maanantaina meillä jatkuu kesäpihan rakennus, tänä vuonna entistä loistokkaampana! ☀️
​📍 Merkitse muistiin: Vietämmekin kesäpihan avajaisia 8.-9.5! Luvassa on upeita uutuuksia ja vinkkejä kesäkalusteiden valintaan.

Hyvää vappua! 🎉🎈 Aloitetaan juhlapäivä yhdessä – olemme tänään avoinna klo 10–16. Tervetuloa tekemään löytöjä! Ohessa my...
30/04/2026

Hyvää vappua! 🎉🎈 Aloitetaan juhlapäivä yhdessä – olemme tänään avoinna klo 10–16. Tervetuloa tekemään löytöjä! Ohessa myös muut vappuajan aukioloaikamme. Pidetään hauska ja värikäs vappu! 🥂🎉☀️

Mieli hiipii kesäiselle terassille... ☀️​Ensimmäiset kesäkalusteet ovat löytäneet tiensä myymälän puolelle sekä kesäpiha...
21/04/2026

Mieli hiipii kesäiselle terassille... ☀️

​Ensimmäiset kesäkalusteet ovat löytäneet tiensä myymälän puolelle sekä kesäpihalle!

Täydellinen hetki tulla hakemaan inspiraatiota ja suunnittelemaan tulevan suven parhaita hetkiä. ☕️🌿

​Tervetuloa ihastelemaan ja koeistumaan!
Tutustu myös verkkokaupassamme ☀️💚

18/04/2026

Pellinki -pihakeinuja saapui oivaan aikaan☀️🌿 ...ja heti testissä 😍

Keinu sis. Katos 395€

Kommenteissa linkki myös verkkokauppaan 🌸

Eikö olekin ihana tämä uusi Botanic-matto? 🌸 Niin hempeä ja keväinen fiilis 💗 Pohjassa vielä liukueste! Mattoa saa myös ...
14/04/2026

Eikö olekin ihana tämä uusi Botanic-matto? 🌸 Niin hempeä ja keväinen fiilis 💗
Pohjassa vielä liukueste!

Mattoa saa myös monessa koossa:
60 x 90cm
80 x 200cm
133 x 190cm
160 x 230cm
200 x 290cm

Nyt saapunut myymälään 😍🌸!

Vedätkö välistä?🤔Kevät etenee ja piha kaipaa sitä yhtä puuttuvaa palasta. Meille saapuu perinteisiä, kotimaisia puukeinu...
08/04/2026

Vedätkö välistä?🤔

Kevät etenee ja piha kaipaa sitä yhtä puuttuvaa palasta. Meille saapuu perinteisiä, kotimaisia puukeinuja viikolla 17.
Jos haluat varmistaa, että oma pihasi on valmiina kesän ensimmäisille auringonsäteille,
​voit tilata ja varata keinun ennakkoon nyt. 👆🏼

Näissä keinuissa kelpaa nauttia suvesta 🌞

Kommenteissa pääset tutustumaan Pellinki-pihakeinuun! 🌿

Pääsiäisen aukioloajat 🤎🐰
02/04/2026

Pääsiäisen aukioloajat 🤎🐰

Osoite

Raivaajantie 3
Porvoo
06450

Aukioloajat

Maanantai 10:00 - 18:00
Tiistai 10:00 - 18:00
Keskiviikko 10:00 - 18:00
Torstai 10:00 - 18:00
Perjantai 10:00 - 18:00
Lauantai 10:00 - 16:00

Puhelin

+358207118711

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Porvoon Vaihtokaluste Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Porvoon Vaihtokaluste Oy :lle:

Jaa

Kategoria