Verhoiluliike Wiik Oy on Forssassa toimiva perheyritys. Toimialanamme on kaikki huonekalujen kunnostukseen liittyvät työt; verhoilut ja pintakäsittelyt, sekä moottoripyörien erikoismaalaukset. Työtilanamme on -93 rakennettu verstasrakennus, jossa on hyvät, nykyaikaiset työ- sekä säilytystilat. Tarvittaessa noudamme kunnostettavat kalusteet ja toimitamme kunnostettuna takaisin. Kauttamme voi ostaa
myös omaan käyttöönsä verhoilutarvikkeita, kankaita, sekä kynäruiskumaalauksessa käytettäviä tarvikkeita ja maaleja. Lähes 40 vuoden kokemuksella
Verhoilijamestari Yrjö Wiik perusti verhoomon Sipooseen jo vuonna 1973. Myöhemmin hän muutti perheineen Forssan Matkuun. 90-luvun alussa hän otti vaimonsa oppisopimukseen ja koulutti myös hänestä verhoilijan. Vuonna 2005 yrityksestä tuli osakeyhtiö ja lapsetkin tulivat perheyrityksen osakkaaksi. Perheyrityksessä työskentelee nykyisin kaksi verhoilijamestaria, yksi osa-aikainen verhoilija, sekä perheen nuorin poika, joka on oppisopimuksella valmistunut verhoilijaksi vuonna 2009. Meillä on aina suhtauduttu vastuullisesti kädentaitojen siirtämiseen myös nuorille. Siksi yrityksemme on suosittu harjoittelupaikka ja alan opiskelijoita on usein suorittamassa työharjoittelujaksoa. Itävallasta asti on harjoittelijoita käynyt perehtymässä verhoiluoppiin. Työuramme aikana olemme saaneet tehdä töitä lukuisiin yksityiskoteihin, mutta myös hyvin vaativiin ja mielenkiintoisiin julkisiin kohteisiin. Esimerkkikohteitamme ovat:
Valtioneuvoston juhlahuoneisto, Kesäranta, Hankken, Helsingin kauppakorkeakoulu, Helsingin tekninen korkeakoulu, Nordea, Espoonlahden kirkko ja lukuisia Helsingin seurakuntayhtymän kohteita. Lähiseudulta löytyy työmme kohteita mm. Autokeidas, Forssan sairaala, Forssan seurakuntatalo sekä pankkeja ja ravintoloita. Olemme ylpeitä siitä, että saamme tehdä työtä, josta monet tuttavamme ja asiakkaamme ovat sanoneet, että tuota minäkin tahtoisin tehdä, se on varmasti mukavaa ja mielenkiintoista.